Perusta  2 | 2016

Tässä numerossa etsitään tietä ulos siitä umpikujasta, johon perinteisellä virkakannalla olevat ovat kirkossa joutuneet. Erityisen hankalaksi tilanne on mennyt siellä, missä on kirjaimellisesti noudatettu piispainkokouksen äänestyspäätöstä, jolla tehtiin rangaistavaksi perinteisten messujen järjestäminen työvuoroja järjestämällä. Paikoin joukko kaikkein aktiivisimpia seurakuntalaisia on jäänyt pois jumalanpalveluksista.

Kun median tehtävä kuulemma on taustoittaa uutisia, tehdään se tässäkin vielä kerran. Käytännöllisesti katsoen kaikki edustivat kirkon historian ensimmäiset 1900 vuotta tätä ns. perinteitä virkakantaa eli sitä, että papin virka on miehen tehtävä. Roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko eli kristikunnan enemmistö on yhä samalla kannalla. Kun naispappeus hyväksyttiin Suomen ev.lut. kirkossa hyväksyttiin samalla ponsi, jonka mukaan perinteinenkin näkemys on yhä hyväksyttävä kirkossa. Vuonna 2009 piispat ja muutamat järjestöjohtajat hyväksyivät yhdessä ns. tahdonilmaisun, joka vahvisti saman.

On outoa ja murheellista, että kirkko, joka pyrkii aktiivisesti rakentamaan ekumeenisia yhteyksiä myös niihin kirkkoihin, joilla on perinteinen virkakanta, ei pysty omalla kotikentällään järjestämään tilaa saman näkemyksen edustajille.

Tässä numerossa julkaistaan Turun arkkihiippakunnan dekaanin, dosentti Timo Tavastin luento, jossa hän pyrkii etsimään teologisia perusteita tilanteen ratkaisemiseksi. Hänen lähtökohtanaan on Lutherin ristin teologia ja apostoli Paavalin opetus ns. vahvoista ja heikoista. Tavastin mukaan meidän tilanteessamme ne, jotka eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena käytäntönä, voitaisiin rinnastaa Paavalin ajan omantunnonarkoihin, ns. heikkoihin. Silloin oli kysymys siitä, tuliko kieltäytyä epäjumalille uhratun lihan syömisestä vai ei. Paavalin ohje oli, ettei niiden, jotka olivat omassatunnossaan vapaita, tullut pakottaa toisia toimimaan vastoin omaatuntoaan. Paavali siis edellytti, että vapaammalla kannalla olevat joustaisivat.

Meidän tilanteeseemme sovellettuna se tarkoittaisi, että jos jonkun omatunto on sidoksissa Uuden testamentin opetukseen myös virkakysymyksessä, häntä ei tulisi pakottaa toimimaan vastoin vakaumustaan. Tavast toteaa tämän, mutta näyttää lopussa kuitenkin kääntävän asian toisin päin. Kun hän näyttää edellyttävän, että ns. omantunnon arkojen tulee vastoin vakaumustaan tulla yhteiseen ehtoollispöytään, sille analogista olisi, että Paavalin olisikin sanonut: pakottakaa heidät toimimaan vastoin omaatuntoaan.

Kun sain Timo Tavastin artikkelin, kysyin voisiko hän harkita vielä tuota loppua, jotta ilmeinen ristiriita kirjoituksesta poistuisi. Hän ei kuitenkaan halunnut sitä tehdä, vaan pyysi, että kirjoittaisin oman kommenttini. Siksi siis tällainen poikkeuksellinen menettely, että lehti kommentoi kriittisesti artikkelia, jonka se julkaisee. Vaikka artikkelissa on muitakin kohtia, jotka poikkeavat tämän lehden julkaisijoiden näkemyksistä, haluamme julkaista sen, jotta keskustelu vaikeasta ja tärkeästä aiheesta jatkuisi. Apostolin opetus vahvoista ja heikoista voisi nimittäin tarjota sen teologisen avaimen, jolla vaikea ongelma voitaisiin ratkaista.

Julkaisemme myös joukon lyhyempiä kirjoituksia, joissa pyysimme kertomaan, mitä kirkossa pitäisi tapahtua, jotta myös perinteisellä virkakannalla olevilla olisi tilaa kirkossa ja he voisivat yhä kokea kirkon omakseen. Kaksi piispaa, yksi kirkkoherra, kaksi herätysliikejärjestöjen edustajaa ja yksi yliopistoteologi vastaavat kysymykseen.

Uskonpuhdistuksen juhlavuotta lähestyttäessä on hyvä lukea Lutheria. Virkakysymyksessä tunnetaan ehkä parhaiten ne lausunnot, joiden voi katsoa vanhentuneen sen myötä, kun naiset ovat saaneet koulutusta. Mutta Lutherilla oli muutakin sanottavaa aiheesta. ”Uudessa testamentissa Pyhä Henki on Paavalin välityksellä määrännyt, että naisten tulee olla vaiti seurakunnissa. Hänhän tiesi, että Jooel aikaisemmin oli sanonut, että Jumala vuodattaa Henkensä palvelijattarilleen. Seurakunnissa, joissa on saarnavirka, heidän tulee kuitenkin olla vaiti eikä saarnata. Muutoin he voivat laulaa, ylistää ja sanoa aamen ja kotona lukea, opettaa toisiaan, rohkaista, kehottaa ja tulkita kirjoituksia niin hyvin kuin suinkin osaavat.”

Luther oli siis sitä mieltä, että ”Pyhä Henki on määrännyt Paavalin välityksellä”. Uskonpuhdistaja sanoi myös, ettei ole hyvä toimia Raamattuun sidoksissa olevaa omaatuntoa vastaan. Voisiko siis niilläkin, jotka yhä näkevät tässä Lutherin tavoin, olla vielä tilaa kirkossa? Olkoot he sitten vaikka niitä heikkoja.

•Timo Junkkaala