Perusta 1 | 2019

Kristillisellä kentällä on länsimaissa käynnissä valtava murros. Yhdysvalloissa valtavirran perinteiset protestanttiset kirkkokunnat (engl. Mainline protestant) ovat menettäneet 1960-luvulta tähän päivään suuren osan jäsenistään. Sama kohtalo näyttää uhkaavan eurooppalaisia kansankirkkoja. Kristinusko ei silti ole länsimaissa kuolemassa, eikä maallistuminen ole väistämätön luonnonlaki. Samaan aikaan kun Yhdysvalloissa perinteisten protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät ovat romahtaneet, evankelikaalien osuus on pysynyt samana tai hienoisesti kasvanut.

Perinteisten protestanttisten kirkkojen jäsenkadon syyt ovat moniulotteisia eikä niitä voi selittää vain yhdellä tekijällä. Joka tapauksessa nämä kirkot ovat kaikki omaksuneet 1960-luvulta alkaen vahvan sosiaalieettisen painotuksen. Lisäksi kynnykset on laskettu alas: kristillisistä opeista, joita on ympäröivässä kulttuurissa pidetty loukkaavina, on luovuttu tai oltu hiljaa. Samansuuntaista kehitystä on nähty myös Suomessa viime vuosikymmeninä.

Perinteiset protestanttiset kirkot ovat epäonnistuneet sitouttamaan suuren osan jäsenistään ja ne näyttävät menettävän asemansa. Samoin voi käydä eurooppalaisille kansankirkoille, jotka ovat niiden sisarkirkkoja. Tilastojen valossa on järkevää varautua post-kansankirkolliseen tulevaisuuteen ja kristillisen kentän uusjakoon.

Osmo Tiililä perusti vuonna 1954 Perusta-lehden edeltäjän, Teologia ja kirkko -lehden herätyskristillisyyden yhdistäjäksi ja vastavoimaksi pelkästään sosiaalieettisiin kysymyksiin keskittyvälle kansankirkollisuudelle. Yhä edelleen kirkollamme on sama kiusaus keskittyä pelkästään tämänpuoleiseen, mutta tilanteemme on sikäli erilainen, että pystymme näkemään tuon projektin hedelmiä. Pelkästään tämänpuolista painottava kirkollisuus on perinteisten protestanttisten kirkkojen romahduksen myötä marginalisoitumassa.

Tarkoitukseni ei ole väittää, että tämänpuoleisuudella ei olisi mitään merkitystä. Kyllä on, sen osoittaa jo keskustelu avioliitosta. Kirkon tulee tehdä hyvää, diakonia on arvokasta ja jokaisen kristitty on kutsuttu toimimaan lähimmäisen hyväksi. Olisi harhaoppista gnostilaisuutta keskittyä pelkästään hengelliseen luodun todellisuuden kustannuksella. Silti ilman transsendenttia horisonttia kristillinen kirkko menettää oman olemassaolon oikeutuksensa ja ekologisen lokeronsa.

Kirkosta eroajien ilmoittamat syyt ovat paljastavia. Suurimmat erosyyt ovat, että eroajat eivät näe kirkolla olevan merkitystä itselleen, usko Jumalaan tai pidä itseään uskonnollisena ihmisenä. Kirkon jäsenkatoa ei siksi tulla ratkaisemaan sillä, että puhutaan yhä enemmän hyväntekeväisyydestä tai tämänpuoleisista asioista tai muutetaan kirkon oppia. Ongelman juuri on hengellinen. Tarvitaan enemmän kristillistä opetusta, julistusta ja uudenlaista evankeliointia.

Kristillisen opin ja opetuksen löysentäminen, jossa moraalin suhteen ollaan valmiita kääntämään takkia milloin tahansa, ei ole lisännyt kristinuskon arvostusta. Vaikka näin on hyvää tarkoittaen pyritty laskemaan ihmisten osallistumiskynnystä, se saattaa aiheuttaa päinvastaisen lopputuloksen. Jos et kristityksi tullessasi joudu luopumaan mistään etkä muuttamaan elämässäsi mitään, voit aivan hyvin olla olemattakin. Tyhjää saa tilaamattakin.

Menneet seurakuntavaalit kertoivat kansankirkollisuuden asteittaisesta murtumisesta. Edellisiin vaaleihin verrattuna ehdokkaiden määrä väheni 20 prosenttia viime vaaleista, vaikka jaossa olleiden paikkojen määrä väheni vain 11,5 prosenttia. Myös ääniä annettiin yli 60 000 ääntä vähemmän. Jos vauhti jatkuu tasaisena, kolmen vaalin päästä ääniä annetaan alle kolmesataatuhatta. Tällöin perinteistä kristinuskon tulkintaa edustavilla alkaa olla jo merkittävä vaikutus. Ei kannata siis heittää kirvestä kaivoon.

Perusta-lehdessä emme hätkähdä yhteiskunnassa ja kirkollisessa kentässä tapahtuvia muutoksia, vaan pyrimme olemaan ajan hermoilla ja tarjoamaan rohkeasti vahvaa kristillistä identiteettiä muuttuvassa ajassamme. Emme kumartele tai pyytele anteeksi postmodernin kulttuurin edessä. Sen sijaan olemme vastakulttuurinen voima, joka tarjoaa jatkuvuutta ja häpeilemätöntä tunnustautumista perinteiseen kristinuskoon. Visionamme on, että lehti voisi yhdistää kaikkia, jotka haluavat säilyttää klassisen kristinuskon myös tuleville sukupolville. Itävaltalaisen säveltäjän Gustav Mahlerin sanoin: traditio ei ole tuhkan säilyttämistä, vaan tulen siirtämistä eteenpäin.

Lopuksi haluan kiittää vuodenvaihteessa väistynyttä päätoimittajaa Timo Junkkaalaa, jonka elämäntyö tämä lehti pitkälti on. Hän on vuodesta 1984 eri tavoin ollut tekemässä Perustaa ja jättänyt kädenjälkensä lähtemättömästi tähän lehteen. On suuri kunnia jatkaa hänen työtään.

• Santeri Marjokorpi