Perusta 4 | 2020

Richard Eklund

Kirjoittaja on teologian maisteri, Inkerin kirkon diakoni, ja LFF:n nuorisotyöntekijä. Artikkeli perustuu kirjoittajan pro graduun, jossa hän tutki miten Sananlaskujen lukua 8 on tulkittu Vanhan testamentin apokryfikirjoissa ja Uudessa testamentissa. Ruotsin kielestä suomentanut Topias Tanskanen.

Johdanto

Vanhan testamentin personifioitu Viisaus on mielenkiintoinen hahmo, jota raamatunlukijat ja -tutkijat ovat yrittäneet ymmärtää. Viisaus esiintyy Vanhassa testamentissa erityisesti Jobin kirjan luvussa 28 sekä Sananlaskujen luvuissa 1–9. Varsinkin Sananl. 8:21–32 sisältää huomionarvoisen kuvauksen persoonallisesta Viisaudesta. Teksti on muutenkin kiinnostava, koska siihen sisältyy vaikeita käännösongelmia. Teksti ei ole kuitenkaan mielenkiintoinen vain tämän päivän raamatunlukijoille. Jo antiikin teksteissä voimme nähdä miten sen aikaiset raamatunselittäjät tulkitsivat ja hyödynsivät motiiveja, jotka ovat peräisin Sananl. 8:sta.

Varhaiset juutalaiset kirjoitukset ovat tärkeä tutkimusaihe eksegetiikassa eli raamatuntutkimuksessa, koska niissä voidaan nähdä, miten Vanhan testamentin tekstejä ymmärrettiin ja tulkittiin varhaisessa vaiheessa (ks. esim. Kugel 1998). Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun yritämme ymmärtää, miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia. Näin ollen käsittelen tässä artikkelissa miten Vanhan testamentin apokryfikirjojen kirjoittajat ovat tulkinneet ja käyttäneet Sananlaskujen lukua 8 kirjoituksissaan. Se antaa esimerkin reseptiosta varhaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa. Sen jälkeen annan pari esimerkkiä siitä, miten ensimmäiset kristityt käyttivät viisausteologisia motiiveja yrittäessään selittää sitä, kuka Jeesus Nasaretilainen oli. Rajoittaudun tarkastelemaan viisausteologisia motiiveja Jumalan ja Viisauden suhteesta sekä Viisauden tehtävästä. Nämä teemat ovat tärkeitä, kun haluamme oppia ymmärtämään kuka tämä Viisaus-hahmo oikein on.

Pääteksti Jumalan Viisaudesta: Sananlaskut 8

Ennen kuin menemme reseptiohistoriaan, on hyvä pysähtyä tutkimaan Viisauden pääesittelyä Sananlaskujen kirjassa. Sananl. 8:ssa Viisaus (ḥåkmâ) pitää itse puheen, jossa hän kehottaa ihmisiä etsimään häntä ja jossa hän kuvailee omaa toimintaansa maailmassa. Jakeesta 22 eteenpäin Viisaus kuvailee omaa alkuperäänsä ennen maailman luomista, ja sitä, miten hän oli mukana, kun Herra loi maailmaa.

Minut Herra loi (qānânī) ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. (Sananl. 8:22)

KR92 kuvailee Viisautta luotuna olentona. Käännöksen takana on vaikeasti ymmärrettävä verbi qānâ. Verbi on käännetty ja ymmärretty eri tavoin, ja tämä nähdään jo antiikin raamatunkäännöksissä. Kreikankielinen Septuaginta on kääntänyt sanan ”luoda”-verbillä, ja latinankielinen Vulgata verbillä ”omistaa”. Myös suomenkielisissä käännöksissä qānâ on ymmärretty eri tavalla. KR33 ja KR 92 ovat seuranneet Septuagintan käännöstä, ja vanha Biblia-käännös (1776) on kääntänyt verbin ”omistaa”.

Qānâ voi tarkoittaa luomista (1. Moos. 14:19) tai myös synnyttämistä (1. Moos. 4:1), mutta sen ensisijainen merkitys on hankkia jotain mitä ei aikaisemmin ole ollut (Lipiński 2004, 59). Sen voi tehdä eri tavoilla: ostamalla, luomalla, synnyttämällä tai hankkimalla. Sananlaskujen verbinkäyttö alleviivaa myös tätä. Verbiä qānâ käytetään, kun hankitaan viisautta (1:5; 4:5, 7; 15:32; 16:16; 17:16). Viisauden puhe Sananl. 8:ssa, joka vastaa lukujen 1–9 sanomaa, kertoo juuri tästä: ”Kuulkaa! Viisaus kutsuu.” Kun Herra hankki Viisauden ennen kaikkea muuta, se antaa esimerkin, jonka mukaan myös ihmisten tulisi hankkia viisautta. Tämän perusteella pidän sopivana Antti Laaton ehdotusta kääntää jakeen 22 alku: ”Minut Herra otti omakseen ennen kaikkea muuta.” (Laato 2011, 33–34).

Miten tämä ”Herra otti omakseen” pitää sitten ymmärtää? Luomis- ja asettamismotiivit jakeissa 8:23–25 valaisevat Viisauden tehtävää ja Jumalan ja Viisauden suhdetta. Ennen kuin Herra luo maailman, Viisaus asetetaan (nāsakh) ja synnytetään (ḥûl). Muun muassa Helmer Ringgren ja Laato ovat esittäneet tekstin taustaksi Raamatun kuningasideologiaa. Paralleelitekstinä toimisi kuningaspsalmi 2 (Ringgren 1947, 100–102; Laato 1997, 248–255). Psalmin jakeissa 2:6–7 kuvaillaan, miten kuningas asetetaan virkaan ja kuinka hänen mystinen syntymisensä tapahtuu: ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.” Nämä kuningasideologiset motiivit antavat siis hyvän selityksen jakeisiin 8:22–25 ja verbeihin nāsakh, qānâ ja ḥûl. Verbit viittaavat siihen jumalalliseen omaksi ottamiseen, jossa Herra ottaa pre-eksistentin eli ennaltaolevan Viisauden omakseen ja asettaa hänet erityiseen asemaan ennen luomistyötään.

Kun jakeet 8:22–26 kertovat Viisauden paikasta ja asemasta ennen luomakunnan alkua, niin jakeet 8:27–30 puolestaan osoittavat miten hän oli mukana, kun Jumala loi ja järjesti maailman. Maailman järjestäminen näkyy esimerkiksi jakeessa 8:29, kun Jumala asettaa kaaoselementille, merelle, rajan. Jakeessa 8:30 kohtaamme jälleen sanan, joka on ymmärretty eri tavoin. Jae 30 esittää miten Viisaus oli mukana Herran kanssa niin kuin āmōn. Jakeiden 8:27–30 valossa, joissa Viisaus on mukana luomassa ja järjestämässä maailmaa, on sopivaa kääntää āmōn sanalla ”käsityöläinen”. Viisaudella oli aktiivinen tehtävä maailman luomisessa. Sananl. 8:22–31 päätetään osoittamalla Viisauden kommunikoiva tehtävä luomistyön jälkeen: ”leikitsin hänen maanpiirinsä päällä (bĕtaval ʼarṣō), ja ihastukseni olivat ihmislapset.” (8:31, KR33) Viisaus, joka oli alussa Jumalan kanssa, ja joka oli Jumalan työtoveri luomistyössä, on nyt tullut alas ja iloitsee ihmisten kanssa.

Ennaltaoleva Viisaus apokryfikirjoissa

Sirak 24

Jeesus Sirakin kirja (n. 180 eKr.) on monessa asiassa ottanut mallia Sananlaskujen kirjasta, ja Sananlaskujen käyttö tuleekin esiin koko Sirakin kirjassa. Varsinkin Sirakin kirjan luku 24 on muotoiltu pitkälti Sananl. 8:n pohjalta (Skehan 1979, 365–379).

Pienen johdannon jälkeen Viisaus itse alkaa puhua. Hän aloittaa kertomalla jumalallisesta alkuperästään: ”Minä olen lähtöisin Korkeimman suusta, usvan lailla minä verhosin maan.” (Sir. 24:3) Viisaudella on intiimi suhde Jumalan kanssa, hän on lähtöisin Jumalan suusta. Todennäköisesti Viisaus tässä identifioidaan Jumalan sanaksi, siksi sanaksi, jolla Jumala loi maailman.

Jakeissa 24:4–7 kerrotaan, miten Viisaus pystytti asuntonsa korkeuksiin ja että hänen valtaistuimensa oli pilvipatsaassa. (24:4). Hän on kulkenut ympäriinsä, ja on ottanut kaikki kansat hallintaansa (24:6). Tämän jälkeen hän kertoo, että on etsinyt ”lepopaikkaa” (24:7). Etsittyään Viisaus saa Jumalalta käskyn asettua:

Silloin sain kaiken luojalta käskyn, hän, joka minut loi, antoi minulle rauhaisan sijan. Hän sanoi: “Asetu Jaakobin heimon pariin, Israel olkoon sinun perintöosasi.” (Sir. 24:8)

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Israel mainitaan nimenomaisesti Viisauden asuinsijana. Jakeessa 9 kerrotaan taas Viisauden alkuperästä, ja että hän oli mukana alussa: ”Jo ennen aikojen alkua hän loi (kr. ektisen) minut, enkä minä katoa aikojen mentyä.” (Sir. 24:9) Mielenkiintoista on, että Viisaus kuvataan tässä luotuna olentona. Tässä kohtaamme yhden haasteen Sirakin kirjan tutkimisessa. On yleisesti hyväksyttyä, että Sirakin kirja kirjoitettiin alunperin hepreaksi ja käännettiin myöhemmin kreikaksi. Haaste on siinä, että alkuperäinen hepreankielinen teksti ei ole säilynyt kokonaisuudessaan. Tämä merkitsee myös sitä, että meillä ei ole jakeen 9 alkuperäistä tekstiä. Emme siis osaa sanoa, onko kirjoittaja käyttänyt hepreankielisessä tekstissä verbiä qānâ, (vrt. Sananl 8:22) vai jotain muuta verbiä.

Tämän jälkeen Viisaus kertoo, miten hän palveli ja harjoitti valtaansa Israelin kansan keskellä. Hänellä on liturginen tehtävä (leitourgeō) pyhäkössä (24:10), ja hän harjoittaa valtaansa (exousia) Jerusalemissa (24:11) (Laato 2004, 293). Israeliin liittyviä motiiveja on esiintynyt jo jakeissa 8, 10 ja 11, mutta Viisauden ja Israelin suhde tulee erityisesti esiin jakeessa 24:23. Siellä Viisaus samaistetaan Jumalan lakiin, Tooraan:

Kaikki tämä on sanottu Korkeimman Jumalan liiton kirjassa, laissa, jonka Mooses antoi meille, perinnöksi Jaakobin seurakunnalle. (Sir. 24:23)

Tämä osoittaa, että Viisaus harjoittaa tehtäviään ja valtaansa Jumalan lain mukaisesti, ja että ihminen seuraamalla ”Korkeimman Jumalan liiton kirjaa” myös seuraa Viisautta.

Viisauden kirja 7–9

Apokryfisessa Viisauden kirjassa Viisaus (kr. sofia) on merkittävä hahmo, varsinkin luvuissa 7–9. Vaikka kirjassa on paljonkin hellenistisiä vaikutteita, siellä esiintyy myös heprealaista alkuperää olevia ajatuksenkulkuja (Winston 1979, 14–20).

Luvuissa 7–9 käytetään monia motiiveja, jotka löytyvät Sananlaskujen 8. luvusta. Viisauden sanotaan olleen “maailman rakentaja” (pantōn tekhnitis, Viis. 7:22a). Viisauden tehtäväksi annetaan muun muassa kaiken ohjaaminen (diaoikeō ta panta, Viis. 8:1). Perusteellista Viisauden kuvausta (Viis. 7:22b–24) seuraa merkittävä kuvaus Viisaudesta ja Viisauden suhteesta Jumalaan:

Se on kaikkivaltiaan Jumalan hengitystä (atmis),
hänen voimansa ja kunniansa kirkasta säteilyä (aporroia).
Siksi siihen ei pääse sekoittumaan
mitään, mikä on epäpuhdasta.
Se on ikuisen valon heijastuma (apaugasma),
Jumalan toiminnan kirkas kuvastin (esoptron),
hänen hyvyytensä kuva (eikōn). (Viis. 7:25–26)

Jakeissa listataan viisi termiä, jotka yhdessä toisiaan täydentäen kuvaavat Jumalan ja Viisauden välistä suhdetta ja transsendenssia: atmis, aporroia, apaugasma, esoptron ja eikōn. (ks. myös Murphy 1996, 144) Sananl. 8:22–25 löytyvä motiivi läheisestä suhteesta Jumalan ja Viisauden välillä on kehittynyt edelleen Viisauden kirjan jakeissa 7:25–26. Kuvattu suhde on niin intiimi, että Viisautta ei suorastaan voida erottaa Jumalasta. Jumalan ja Viisauden suhdetta kuvataan myös jakeissa Viis. 8:3–4.

Luvun 9 aloittavissa jakeissa löytyy merkittävä kuvaus Viisauden tehtävistä. Viisauden kuvataan olevan pre-eksistentti ja olleen mukana Jumalan luodessa maailman: ”Isiemme Jumala, armelias Herra! Sanallasi (logos) sinä olet luonut kaiken ja viisaudellasi (sofia) muovannut ihmisen, jotta hän hallitsisi luomakuntaasi,” (9:1–2, vrt. 9:9). Jakeissa uudelleenkäytetään Sananl. 8:22–31 löytyvää motiivia, jossa Jumalan Viisauden kuvataan olevan Jumalan työtoveri luomisen yhteydessä. Viisaus samaistetaan myös Jumalan sanaan.

Luvussa 9 Viisaus yhdistetään myös vahvasti kuninkaalliseen voimaan. Kuningas Salomo rukoilee, että Jumala lähettäisi Viisauden alas hänen luokseen, jotta hän voisi johtaa kansaansa viisaasti (9:4–12). Tätä alleviivataan jakeessa 9:4, jossa sanotaan, että Viisaus jakaa Herran valtaistuimen. Viisaus on Jumalan valtaistuinkumppani. Tästä asemasta Viisaus lähetetään maailmaan erityistä tehtäväänsä varten:

Sinun vierelläsi on viisaus. Se tuntee työsi, se oli kanssasi, kun loit kaikkeuden. Se tietää, mikä sinua miellyttää ja mikä on sinun käskyjesi mukaista. Lähetä se matkaan, alas pyhistä taivaistasi, lähetä se kirkkautesi valtaistuimelta tänne luokseni, uurastamaan vierelläni, jotta oppisin, mikä sinua miellyttää. Se tietää kaiken (panta), se käsittää kaiken, se ohjaa taitavasti toimiani ja varjelee minua kirkkaudellaan. (Viis. 9:9–11)

Mielenkiintoista on myös Viisauden herruuden korostaminen. Kuvaamalla Viisauden olleen mukana luomisessa (9:9), kirjoittaja korostaa, että hänellä on erityinen asema ja perspektiivi mitä maailmaan ja sen järjestykseen tulee: Viisaus tietää ja käsittää kaiken (panta).

Barukin kirja 3:9–4:4

Barukin kirja 3:9–4:4 on hieno kohta, joka ilmaisee toivoa Israelin restauraatiosta. Tekstissä kirjoittaja kuvailee, kuinka Israel on hylännyt viisauden lähteen (Bar. 3:12). Viisaus on itsessään saavuttamattomissa (Bar. 3:29–31) ja Jumalan omaa. Jumala on kuitenkin ottanut selvää hänestä ja avannut hänet Israelille:

Hän tuntee viisauden tien, hän avasi sen palvelijalleen Jaakobille, Israelille, jota hän rakasti. Tämän jälkeen viisaus ilmaantui maan päälle ja eli ihmisten keskuudessa. (Bar. 3:37–38)

Jae 38 ilmaisee selvästi, että Viisaus ilmaantui maan päälle ja eli ihmisten keskuudessa. Tämä kuvaus on silmiinpistävä Sananl. 8:n reseptiohistorialle; ainoastaan Sirakin kirjaa (24:11) voidaan verrata jakeen 38 kanssa. Jakeessa 4:1 Viisaus yhdistetään Jumalan lakiin, kuten tehdään myös Sirakin kirjan luvussa 24. Tämä on tärkeä pointti kohdassa. Israelia kehotetaan palaamaan Viisauden lähteelle. Se tapahtuu pitämällä kiinni Jumalan laista.

Yhteenveto

Voidaan nähdä, että Sananl. 8 löytyvää kuvausta Jumalan ja Viisauden suhteesta on kehitetty apokryfikirjoissa. Jumalan ja Viisauden välisen suhteen esitystä Sananl. 8:22–25 uudelleenkäytetään esimerkiksi kohdissa Viis. 7:25–26, Sir. 24:2–3, 9 ja Bar. 3:37. Viisauden luomisessa saamaa tehtävää koskeva motiivi on myös mukautettu. Sananlaskuissa Viisaus on luomisessa mukana käsityöläisenä (āmōn, Sananl. 8:30). Tätä korostetaan myös Viisauden kirjassa (7:22; 8:6; 9:2, 9). Myös Viisauden hallitsijanvaltaa korostetaan (Sir. 24:8, 10, 11; Viis. 8:1; 9:10).

Uuden testamentin reseptiossa monet näistä motiiveista saavat luonnollisen jatkonsa. Uuden testamentin teksteissä voidaan huomata sellaista kristologiaa (oppia Kristuksesta), jolla on taustansa juutalaisessa viisaustraditiossa, ja niissä teksteissä, joita olemme tässä artikkelissa tarkastelleet.

Viisauden merkitys Uuden testamentin kristologiassa

1. Kor. 8:6

Uhrilihaan liittyvän sanaharkan yhteydessä (1. Kor. 8:1–6) esiin nousee jakeessa 8:6 löytyvä tunnustus. Taustana jakeen 1. Kor. 8:6 tunnustukselle on juutalainen Shema-tunnustus (5. Moos. 6:4):

meillä on vain yksi Jumala, Isä.
Hänestä on kaikki lähtöisin,
ja hänen luokseen olemme matkalla.
Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus.
Hänen välityksellään (dia) on kaikki luotu,
niin myös meidät. (1. Kor. 8:6)

Paavali esittää, että kristillisellä seurakunnalla on yksi Jumala, Isä, sekä yksi Herra, Jeesus Kristus. Kristus liitetään monoteistisen tunnustuksen uudelleentyöstettyyn, kaksiosaiseen versioon. Prepositiolla dia (kautta) on tärkeä rooli (8:6b). Sitä käytetään kaksi kertaa. Ensimmäisellä käyttökerralla esiin nostetaan Kristuksen rooli luomisessa. Prepositiota dia käytetään Uuden testamentin kristologiassa tyypillisesti kuvaamaan Kristuksen roolia luomisessa (ks. esim. Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Joh. 1:3).

“Viisauden tehtävä luomisessa” -motiivia (Sananl. 8:22; Viis. 7:22) on uudelleenkäytetty perustelemaan Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan läheistä suhdetta (Chester 1991, 72). Viisauden pre-eksistenssi ja läheinen suhde Jumalaan teki varmasti helpommaksi mukauttaa personifioitua Viisautta koskevia motiiveja. Kristus identifioidaan pre-eksistentiksi Viisaudeksi, jonka välityksellä kaikki on luotu. Mielenkiintoista on myös, että hänestä on “kaikki” (ta panta) lähtöisin, aivan kuten Viisaudestakin sanotaan (Viis. 7:22).

Kol. 1:15-20

Kol. 1:15–20 voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa todistaa, että kaikki luotiin Kristuksessa, Kristuksen kautta ja Kristusta varten (1:15-17). Toinen osa käsittelee sovitusta, joka toteutuu Kristuksen kautta (1:18–20).

Tekstissä esiintyy monia juutalaisesta viisaustraditiosta peräisin olevia motiiveja. Jakeessa Kol. 1:15 sovelletaan termiä eikōn (kuva) Kristukseen. Samalla termillä kuvataan Viisautta (Viis. 7:26). Kristus on Jumalan kuva ja ilmaisee Jumalan. Jumalan ja Kristuksen suhdetta korostetaan myös jakeessa 1:19: Jumala on antanut jumalallisen täyteytensä asua Kristuksessa. Jakeissa 1:15, 17 Kristuksen kuvataan olevan luomakunnan esikoinen (prōtotokos), joka on ollut ennen kaikkea (pro pantōn). “Luomisen esikoinen” -motiivi ja pre-eksistenssi löytyy Sananl. 8:22 ja Sir. 24:9 (Hamerton-Kelly 1973, 172). Kuten Sirakin kirjaa käsitellessä on jo tullut esiin, on epävarmaa mikä hepreankielinen sana on kreikaksi käännetty luoda-verbillä (Sir. 24:9). Selvää on kuitenkin, että Kristus ei Kolossalaiskirjeessä kuulu luotuihin. Hän on Jumalan, Luojan, kanssa ja toimii maailmassa. Kolossalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Kristus kuvataan ennalta olevana ja hänen sanotaan olevan suvereenissa asemassa kosmoksessa, aivan kuten Viisaus Sananlaskuissa (8:22–31).

Erityisesti Viisauden kirjan luvuista 7–9 löytyviä motiiveja on käytetty kuvaamaan Kristuksen tehtävää luomistyössä. Viisaus on “kaiken” rakentaja (ta panta, Viis. 7:22), hän ohjaa kaikkea (ta panta, Viis. 8:1). Koska Viisaus on ollut mukana luomistyössä, tietää Hän kaiken (panta, Viis. 9:9–11). Tätä sovelletaan Kristukseen ja siten ilmaistaan Kristuksen työn universaali merkitys: “Hänen välityksellään (en autō) luotiin kaikki (ta panta)”, ja ”Kaikki on luotu hänen kauttaan (dia).” Hymnissä toistuu pās (kaikki, kaikkeus) sekä fraasi en autō (”hänessä”). Tämä antaa meille viitteen siitä, että hymni on ylistystä Kristukselle, joka on korotettu kaiken yläpuolelle.

Tämä on myös se, mitä kirjoittaja haluaa kertoa kirjeen vastaanottajille. Luominen ja sovitus, kosmologia ja soteriologia (oppi pelastuksesta) saa käsittelynsä sillä tavoin, että Kristusta ylistetään koko kosmoksen herrana (Lohse 1971, 46–52). Kristuksen asema on Jumalan luona alussa, ennen kuin hän on tullut alas maailmaan. Kristus saapuu “alas” ja on “ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta.” (Kol. 1:18). Kaikki, jotka kuuluvat Kristukselle, ovat saaneet syntinsä anteeksi ja pelastuneet uuteen elämään hänen yhteydessään.

Hepr. 1:1–3

Heprealaiskirjeen alun kuvaukselle ennaltaolevasta pojasta (Hepr. 1:1–3) sekä Heprealaiskirjeen kristologialle voidaan löytää tausta muun muassa juutalaisesta viisauskirjallisuudesta. Jumalan ja Viisauden välistä suhdetta sekä Viisauden tehtävää kuvaavat viisausteologiset teemat löytyvät myös jakeista 1:1–3. Kirjoittajan kerrottua, että Jumala puhuu Pojan kautta, ja että Poika on kaiken perillinen, hän nostaa esille personifioituun Viisauteen liittyviä motiiveja: Poika on ennaltaoleva ja hänen kauttaan tai välityksellään (di’) Jumala loi maailman (1:2). Jakeessa viitataan sellaisiin teksteihin kuten Sananl. 8:22–31 ja Viis. 7:22; 9:2. Jeesus esitellään jumalallisena Poikana, mutta hänen saamansa tehtävät tulevat jumalalliselta Viisaudelta (Lane 1991, 12). Kirjeen alusta löytyy mielenkiintoinen jännite kahden eri perspektiivin, alkuperää koskevan perspektiivin ja eskatologisen perspektiivin välillä: Kristus on asetettu kaiken sen perilliseksi, jossa hän on ollut jo osallisena. Kristuksen välityksellä on luotu kaikki se, jonka perillinen hän on.

Taustalla oleva viisaustraditio tulee jälleen selvästi esille jakeessa 1:3a, jossa käsitellään ilmoitusmotiivia. Termin apaugasma avulla Hepr 1:3 liittyy Viisauden kirjaan (7:25). Aivan kuten Viisaus on ikuisen valon “heijastuma” (apaugasma, Viis. 7:26), on Kristus “Jumalan ‘sädehtivä’ (apaugasma) kirkkaus” (apaugasma tēs doxēs, Hepr. 1:3). Termi kharaktēr tarkoittaa sitä painojälkeä, jonka sinettisormus jättää vahaan (Witherington 1994, 279). Jakeessa 1:3b kirjoittaja kertoo, kuinka Poika ei vain ollut mukana luomisessa, vaan hän on myös mukana ylläpitämässä universumia voimallaan. Poika, joka kuuluu intiimisti yhteen Isän kanssa, “kantaa” (ferō) kaikkea sanallaan. Verbi ilmaisee hänen jatkuvaa toimintaansa luomakunnan ylläpitämiseksi Tämä väite Pojasta muistuttaa esimerkiksi sitä, mitä Viisauden toiminnasta kerrotaan Viisauden kirjassa (7:27; 8:1).

Jatko jakeessa 1:3 kuvailee, kuinka Poika, joka on ollut Jumalan luomistyön instrumentti alusta alkaen, on myös Jumalan pelastavan tahdon toteuttava instrumentti. Jakeessa 1:4 esitetään, kuinka Poika on asetettu Majesteetin oikealle puolelle. Viittaus psalmiin 110 on selvä. Kyseessä on ainut Vanhan testamentin teksti, jossa nostetaan esiin, että joku on asetettu Jumalan oikealle puolelle. Mielenkiintoista on huomata, että myös Viis. 9:4–10 kuvaa Viisauden olevan Jumalan valtaistuinkumppani.

Joh. 1:1–3

Johanneksen evankeliumin alun “alussa” (Joh. 1:1) viittaa Raamatun ensimmäiseen jakeeseen. Näin luodaan paralleeli Joh. 1:1:n ja 1. Moos. 1:1:n välille. Varhaisten juutalaisten raamatunlukijoiden lukiessa 1. Mooseksen kirjan ensimmäistä lukua, erityisesti jaetta 1:26, he tulkitsivat Viisauden olleen mukana Jumalan kanssa luomassa ihmistä (Viis. 7–9; 2. Hen. 30:8). Idea persoonasta, joka oli Jumalan assistenttina luomisessa, on peräisin juutalaisesta viisaustraditiosta ja teksteistä, jotka käsittelevät Jumalan viisautta. Tämän valossa onkin pohdittu sitä, miksi Johanneksen evankeliumin johdannossa käytetään sanaa logos “sana” sanan sofia “viisaus” sijasta Kristusta kuvaamassa. Erilaisia ratkaisuehdotuksia on esitetty. Yksi syy voisi olla se, että sana sofia on kreikassa feminiinisukuinen (Thurén 1992, 29). Yksi lisäsyy voi olla myös se, että termi logos on saatettu jo aiemmin yhdistää luomismotiiviin ja Viisauteen. Kun Vanha testamentti käännettiin kreikaksi, tuli termistä logos kreikkalainen vastine termille “Jumalan sana” (esim. Ps. 33:6). Logos-teologiaa löytyy jo Filon Aleksandrialaisen teksteistä. Näissä teksteissä voidaan huomata, kuinka Logos saa samanlaisia funktioita kuin mitä Viisaudella Sananlaskujen luvussa 8 on (Laato 2011, 31–32). Viisauden ja Sanan yhdistäminen ilmenee myös Sirakin (24:3) ja Viisauden kirjassa (9:1–2). Logoksen voidaan siis nähdä olevan hellenistisjuutalainen termi ennaltaolevalle Viisaudelle (Hamerton-Kelly 1973, 241).

Tähän liittyy myös Viisauden ja Jumalan lain rinnastaminen (Sir. 24:23; Bar. 4:1). Oskar Skarsaune on osoittanut, kuinka rabbiinisessa kirjallisuudessa ajatus Viisauden ja Tooran yhteydestä sai jatkoa: Tooran ajateltiin olevan pre-eksistentti ja sillä oli oma roolinsa luomisessakin. Tämän valossa on huomionarvoista, että Johanneksen evankeliumin alussa pre-eksistentti Viisaus identifioidaan Jeesukseksi Kristukseksi, ei Tooraksi. Skarsaunen mukaan Jeesus puetaan siihen rooliin, joka Tooralla oli juutalaisessa uskonnollisuudessa (Skarsaune 2002, 328–333).

Jumalan ja Sanan välinen suhde nostetaan esiin jakeessa Joh. 1:1c, kun sanotaan että “Sana oli Jumala”. Jakeessa 1:3 korostetaan Sanan roolia luomisessa. Kaikki luotu asetetaan Sanan yhteyteen, sillä kaikki (panta) on luotu hänen kauttaan ja välityksellään (di’). Sivuhuomautuksena voidaan mainita myös Joh. 1:14. Sirakin kirjassa (24:8) kuvataan, kuinka Viisaus “asettuu” tai “pystyttää telttansa” (kataskēnoō) Jaakobin heimon pariin. Tätä motiivia käytetään jälleen Johanneksen evankeliumissa (Joh. 1:14) ilmaisemaan kuinka Sana tuli lihaksi ja “majaili” tai “pystytti telttansa” (skēnoō) ihmisten keskuudessa.

Lopuksi

Olen antanut muutamia esimerkkejä siitä, kuinka Sananlaskujen lukua 8 on tulkittu varhaisjuutalaisissa ja -kristillisissä teksteissä. Sananlaskuista peräisin olevia motiiveja käytetään monipuolisesti Sirakin (Sir. 24), Viisauden (Viis. 7–9) sekä Barukin kirjoissa (Bar. 3:9–4:4). Viisauden tehtävää ja Viisauden ja Jumalan suhteeseen liittyviä motiiveja käytettäessä ilmenee monipuolista kehitystä ja erilaisia painotuksia.

Uuden testamentin kirjoittajien yrittäessä selittää kuka Jeesus Nasaretilainen on, he käyttivät viisausteologisia motiiveja, joita löytyy Sananlaskujen kahdeksannesta luvusta sekä sen varhaisesta juutalaisesta reseptiohistoriasta. Motiiveja käytetään perustelemaan Kristuksen tehtävää luomisessa, hänen suvereenia asemaansa luomakunnassa, sekä hänen läheistä suhdettaan Isään. Jeesus on Jumalan persoonallinen Viisaus.

Kirjallisuus:

Chester, A. “Jewish Messianic Expectations and Meditorial Figures and Pauline Christology.” – Paulus und das antike Judentum, toim. M. Hengel ja U. Heckel. Tübingen: Mohr (Siebeck), 1991. 17–89.

Hamerton-Kelly, R. G. Pre-existence, Wisdom, and the Son of Man: A study of the Idea of Pre existence in the New Testament. Society for New Testament Studies, Monograph Series, vol. 21. Cambridge: Cambridge University Press, 1973.

Kugel, J. L. Traditions of the Bible: A Guide to the Bible As It Was at the Start of the Common Era. Cambridge: Harvard University Press, 1998.

Laato, A. A Star is Rising: The Historical Development of the Old Testament Royal Ideology and the Rise of the Jewish Messianic Expectations. Atlanta: Scholars Press, 1997.

Laato, A. Inledning till Gamla Testamentet. Toinen laitos. Religionsvetenskapliga skrifter Nr 54. Åbo: Åbo Akademi, 2004.

Laato, A. Emmauksen tiellä: Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia? Studier i exegetik och judaistik utgivna av Teologiska fakulteten vid Åbo Akademi Nr 2. Åbo: Åbo Akademi. 2011.

Lane, W.L. Hebrews 1–8. Word Biblical Commentary, vol. 47a. Dallas, Texas: Word Books, 1991.ā
Lipiński, E. “qānâ” – Theological Dictionary of The Old Testament, vol. XIII. Grand Rapids: Eerdmans, 2004. 58–65.

Lohse, E. Colossians and Philemon: A Commentary on the Epistles to the Colossians and to Philemon. Hermeneia: A Critical and Historical Commentary on the Bible. Philadelphia: Fortress Press, 1971.

Murphy, R. E. The Tree of Life: An Exploration of Biblical Wisdom Literature. 2. laitos. Grand Rapids: Eerdmans, 1996.

Ringgren, H. Word and Wisdom: Studies in the Hypostatization of Divine Qualities and Functions in the Ancient Near East. Lund: Håkan Ohlssons boktryckeri. 1947.

Skarsaune, O. In the Shadow of the Temple: Jewish Influences on Early Christianity. Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press, 2002.

Skehan, P. W. “Structures in Poems on Wisdom: Proverbs 8 and Sirach 24” – The Catholic Biblical Quarterly 41 (1979): 365–379.

Thurén, J. Johanneksen Evankeliumi. Uusi selitysopillinen sarja. Hämeenlinna: Sley-kirjat, 1992.

Winston, D. The Wisdom of Solomon. The Anchor Bible 43. New York: Doubleday, 1979.

Witherington III, B. Jesus the Sage: The Pilgrimage of Wisdom. Minneapolis: Fortress Press, 1994.