Perusta  3 | 2016

Opillinen lepra syö Suomen kirkkoa. Näin räväkästi otsikoi Kotimaa pääkirjoituksensa joulukuussa 2015. Kyse oli esikoislestadiolaisten päätöksestä ottaa sakramentit omien maallikoiden toimittaviksi. Hajaannus kirkossa näyttää olevan edessä.

Pitkään herätysliikkeitä ja moninaisuutta on pidetty kirkon rikkautena. Tuossa pääkirjoituksessa terävistä teologisista analyyseistään tunnetuksi tullut Jussi Rytkönen totesi, ettei kaikki ei ole vain rikkautta, ”sillä opillisissa asioissa mikä tahansa ei ole totta ja oikein”. Kirkon tunnustus ei Rytkösen mukaan ole mielipide vaan normi.

Herätysliikkeistä lestadiolaisuus on suurin ja eniten median hampaissa. Samalla se on kuitenkin myös huonoimmin tunnettu. Tässä lehdessä pyrimme paikkaamaan tietovajetta. Kirkkohistorian professori Jouko Talonen esittelee liikkeen aina sen uusimpia piirteitä myöten. Ja koska lestadiolaisuuden ylivoimaisesti suurin haara, vanhoillisuus, on parjatuin ja eniten hämmennystä herättävä, toisena artikkelina julkaisemme siihen liikkeeseen kuuluvan nuoren teologin kirjoituksen, jossa hän pohtii, missä määrin julkisuuden antama kuva liikkeestä vastaa todellisuutta. Katsausosastossa selvitetään esikoislestadiolaisuuden sakramenttikiistaa.

Lestadiolaisia on pidetty kirkon uskollisina. Vaikka varsinkin vanhoilliset ovat jo pitkään ahtaan seurakuntaoppinsa mukaisesti olleet kuin kirkko kirkossa, on arveltu heidän kuitenkin ongelmattomasti pysyvän kirkon jäseninä. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa. Esikoislestadiolaisten sakramenttikäytäntö on merkittävin mutta ei ainoa kriisipiste. Vanhoillisten osalta yksi merkki oli kurinpalautus avioliittoasiassa. Liikkeen kirkolliskokousedustajat joutuivat tekemään parannusta äänestettyään parisuhteensa solmineiden rukouksen puolesta. Jos kirkko luopuu perinteisestä kristillisestä avioliittokäsityksestä, voi edessä olla iso hajaannus.  Se jarruttaa useimpia niistäkin, jotka muuten mielellään ajaisivat radikaalia muutosta.

Jouko Talosen mukaan piispa Olavi Rimpiläisen linja, jota hän kutsuu Kiina-Hongkong- eli Yksi maa – kaksi järjestelmää –malliksi, vapautti vanhoillislestadiolaisuuden 1980-luvulla suurempaan avautumiseen ja sisäiseen vapautumiseen. Tuota mallia, jossa ketään ei uskon asioissa pakoteta mihinkään, olisi Talosen mukaan syytä käyttää yhä yhteyden säilymiseksi kirkossa.

Toisaalta opillisissa asioissa mikä tahansa ei ole oikein ja totta. Kirkon tunnustus ei ole mielipide vaan normi. Tässä jännitteessä kirkon tulisi kamppailla. Opista ja tunnustuksesta on pidettävä kiinni, mutta on hankala pakottaa toimimaan vastoin vakaumusta, joka on sidoksissa Raamattuun.

Ehkä Rytkönen ei tarkoittanut opillisella lepralla vain esikoislestadiolaisten aiheuttamaan skismaa kirjoittaessaan, että se, mitä nyt on tapahtumassa, kertoo kirkon syvistä ongelmista. Kirkon johdossa näyttää olevan ihmisiä, joille opilla on hyvin vähän merkitystä. Havahdutaan vasta, jos isot liikkeet suurine ystäväjoukkoineen olisivat jättämässä kirkon. Vasta uhka jäsenkadosta saa huolestumaan.

On puhutteleva näky käydä Helsingissä Veräjämäen tai Puistolan rukoushuoneissa ja verrata kävijämääriä tavallisten seurakunnan jumalanpalveluksiin. Lestadiolaisten rukoushuoneissa on ahdasta eikä sieltä puutu niitä lapsia ja nuoria, joita seurakunnissa niin kaivataan. Nuoret perheet kansoittavat myös monien muiden herätysliikejärjestöjen messuja.

Ei vain esikoislestadiolainen liike vaan Suomen ev.lut. kirkko on suurten ratkaisujen edessä. Rimpiläisen linja voisi ehkä vielä pelastaa kirkon yhtenäisyyden, jos se olisi yhä sovellettavissa uuteen tilanteeseen. Ja jos kirkon oppi ja tunnustus on normi, silloin kirkosta kuuluisi ensin lähteä monen muun kuin Raamatusta kiinni pitävän herätysliikeväen.

Nyt osa kirkon johtoa on keskittynyt huolehtimaan liberaalin median ja yleisen mielipiteen suosion säilyttämisestä. Sillä tiellä lepra syö opin ja tunnustuksen, mutta sanomasta tinkimisen kustannuksella saavutettu suosiokin on katoavaista. Joku konsultti oli jo varoittanut Helsingin seurakuntia siitä, että ihmiset pitävät tekopyhänä kirkkoa, joka vaikenee Jeesuksesta.

•Timo Junkkaala