Perusta 1 | 2018

Olisiko aika siirtyä valittamisesta toimintaan? Seurakuntien aktiivisimmassa väessä on paljon niitä, jotka ovat huolissaan siitä äänestä, joka kirkon johtajilta Turusta, Helsingistä ja Porvoosta on viime aikoina kuulunut. Sitä mukautumista ”tämän maailmanajan mukaan”, josta apostoli Paavali varoitti, on tapahtunut jo pitkään. Viimeistään avioliittolain muutos ja kirkon epäselvä ääni suhteessa siihen, on havahduttanut kirkkokansan. Moni kyselee, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä.

Kirkosta eroaminen ole oikea tie. On sinänsä ymmärrettävää, että jotkut ovat päätyneet niin radikaaliin ratkaisuun. Huoli kirkosta ja sen tulevaisuudesta on ollut niin suuri. Kirkon jättäminen niiden käsiin, joille Jumalan sana ei ole ylin auktoriteetti, ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu. Sen sijaan nykytilanteen pitäisi havahduttaa rukoilemaan ja toimimaan kirkon uudistamiseksi uskolliseksi Jumalan sanalle.

Tanskassa ja Norjassa klassisen kristinuskon edustajat ovat viime vuosina verkostoituneet. Tanskassa luterilaisen verkoston ohjelma on julkaistu nimellä Odensen julistus. Norjassakin on perustettu vastaava verkosto ja viime syksynä siellä syntyi kirkon uudistukseen tähtäävä Frimodig kirke, Rohkea kirkko. Näiden hankkeiden tarkoitus on koota Jumalan sanalle uskollisia yhteen ja rohkaista Jumalan kansaa pitämään kiinni Raamatusta. Mikä olisi meidän Rohkea kirkkomme? Se olisi Jumalan sanalle uskollisia seurakuntalaisia ja herätysliikkeitä yhdistävä verkosto, joka rohkaisee pysymään Jumalan sanassa ja joka varmistaa, että Jumalan kansalla on lauman ruokkimispaikat luterilaisen kirkon sisällä. Tällainen verkosto voisi luoda uudistusohjelman koko kirkolle.

Tällaista rintamaa tarvitaan jo seurakuntavaaleissa, mutta sillä on pysyvämpikin merkitys. Tarvitaan voimakas ääni sen puolesta, että Jumala puhuu Raamatussa, Kristus on ainoa pelastaja ja Pyhä Henki vaikuttaa armonvälineillä uskoa ja rakkautta. Kirkon sanomaan on palautettava vakava muistutus iankaikkisuudesta ja viimeisestä tuomiosta, mutta vielä voimakkaammin viesti Kristuksen kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hankkimasta pelastuksesta, jonka jokainen saa ilmaisena lahjana uskossa omistaa. Tarvitaan myös katekismuksen viitoittama tie kristilliseen elämään ja lasten kristilliseen kasvatukseen.

Ajankohtaisessa avioliittoasiassa tällainen rintama luonnollisesti tukee kirkon pysymistä sillä Raamatun kannalla, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. On syytä sanoa selvästi, ettei vaihtoehtoiselle ratkaisulle ole mitään perusteita Raamatussa, luterilaisessa tunnustuksessa eikä kirkon historiassa. Virkakysymyksessä, joka tähän asti on eniten koetellut kirkon yhtenäisyyttä, rintaman ohjelmana on ajaa kirkossa tilaa myös niille, jotka pitäytyvät perinteiseen virkanäkemykseen. Kirkko ei ole rohkea, jos se myötäilee sen omille perusteille vieraita virtauksia. Niin voidaan saavuttaa ihmisten enemmistön kannatus, mutta menetetään tärkein: Jumalan siunaus. Kirkko on rohkea, jos se pitää kiinni omasta sanomastaan silloinkin, kun se joutuu kulkemaan vastavirtaan.

• Timo Junkkaala