Perusta 3 | 2018

”Olen 30 vuotta ollut pappina enkä ole koskaan nähnyt sellaista herätystä kuin nyt.” Lausahdus ei ole suurten herätysten ajoilta 1800-luvulta eikä tämän päivän Nigeriasta. Sen lausui suomalainen pappi muutama viikko sitten. Puhuttiin Suomeen tulleista maahanmuuttajista ja heidän kääntymisistään kristityiksi. Keskustelu käytiin Tiililä-seuran kokouksessa, jossa aiheesta alusti asiaan hyvin perehtynyt Timo Keskitalo.

Monet ovat rukoilleet hengellistä herätystä Suomeen, mutta harva lienee uskonut, että sellainen olisi enää mahdollinen. Jälkikristillinen Eurooppa tuntuu kääntyneen lopullisesti markkinaliberalistiseen ateismiin. Viimeksi kuluneena kahtena vuonna on kuitenkin tapahtunut kummia. Vuoden 2015 muuttoaallon jälkeen satoja Suomeen tulleita muslimeita on kastettu kristityiksi.

Samalla on syntynyt kymmeniä pieniä maahanmuuttajien kristillisiä jumalanpalvelusyhteisöjä. Nyt arvellaan, että tällaisiin osallistuvien määrä olisi jo 3000. Kun sitä vertaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin osallistuvien määrään, joka tavallisena sunnuntaina lienee noin 30 000, käy ilmi, miten merkittävästä ilmiöstä on kysymys. Erityisen merkittävää tai merkillistä on se, että suurin osa maahanmuuttajista ja kristityiksi kääntyneistä on tullut sellaisista maista, joissa lähetystyön tekeminen on ollut erittäin vaikeaa ja hyvin vähän tuloksia tuottavaa. Nämä lähetyskentät tulivat luoksemme.

Maahanmuuttajat voisivat tuoda raikkaan tuulahduksen kirkkoomme. He pitäytyvät Raamattuun ja julistavat evankeliumia innokkaasti. Suuri kysymys on, miten seurakunnat ja kirkko kykenevät ottamaan heidät vastaan. Ei ole kysymys vain sellaisista käytännön kysymyksistä kuin tulkkien löytämisestä vaan ennen muuta asenteista. Onko niitä, jotka avaavat kotinsa, seurakuntansa ja sydämensä?

Merkittävä kysymys on myös se, joustaako kirkon rakenne niin, että maahanmuuttajien yhteisöistä voisi tulla osa kirkkoamme. Olisiko tässä vihdoin se vaihe, jolloin alueseurakuntien rinnalle voitaisiin luoda toisenlaisen seurakunnan malli?

Iso haaste on myös siinä, mistä saadaan koulutus ja työntekijät maahanmuuttajien seurakuntiin. Jo nyt kotimaahan palanneet ja monissa tapauksissa jo eläkkeellä olevat lähetystyöntekijät tekevät tässä suuren työn. Mutta pian pitäisi pystyä kouluttamaan maahanmuuttajien joukosta työntekijöitä. Tätä varten toimii jo raamattukouluja useissa kansanopistoissa. Sitä koulutusta tulisi kirkon ja uskovan kansan voimakkaasti tukea. Samalla tulisi harkita lähetysmäärärahojen uudelleen kohdistamista. Maahanmuuttajien parissa tehtävä työ on lähetystyötä.

Jo pitkään puhuttu lähetyksen suunnanmuutos on nyt tosiasia. Kenialainen pastori toimii jo suomalaisen lähetysjärjestön palveluksessa Helsingissä ja on viime vuosien aikana suorittanut pääkaupunkiseudulla kymmeniä kasteita.

Timo Keskitalon mukaan tämän tilanteen synnyttämät kysymykset on syytä ottaa vakavasti siitäkin syystä, että maahanmuutto todennäköisesti jatkuu pitkään, joidenkin arvioiden mukaan 40 seuraavaa vuotta. Väestön väheneminen Euroopassa ja lisääntyminen erityisesti Afrikassa ja Lähi-Idässä merkitsee mitä todennäköisimmin sitä, että se, mitä nyt on koettu, on vasta suuren kansainvaelluksen alku. Sillä miten onnistumme tässä ensimmäisessä harjoituksessa, on suuri merkitys seuraavina vuosina.

Maahanmuuttovirasto ei näytä olevan ainoa, joka on ihmeissään kristityksi kääntyneiden kanssa. Jotkut seurakunnat ja niiden työntekijät tuntuvat pelkäävän, että heitä aletaan kutsua käännyttäjiksi. Ehkä on hyvä muistaa, minkä tehtävän Paavali sai Jeesukselta: ”Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo.”

• Timo Junkkaala