Perusta 5 | 2020

Tällä hetkellä on käynnissä erityislaatuinen hyökkäys ensimmäistä uskonkappaletta kohtaan. Suuret kiistakysymykset osuvat usein luomisen alueelle ja koskevat erityisesti kristillistä ihmiskuvaa. Kristittyjen tulisi pystyä entistä paremmin vastaamaan siihen, mitä on ylipäätään olla ihminen. Mitkä ovat ihmisen mahdollisuudet ja rajat? Voiko ihminen olla mitä haluaa ja muokata itsestään mitä tahansa?

Länsimaisen kulttuurin ihmiskäsitys on maallistumisen myötä irronnut kristillisestä ihmiskäsityksestä. Tätä kehitystä kuvaa terävästi Notre Damen yliopiston poliittisen teorian professori Patrick J. Deneen kirjassaan Why Liberalism Failed. Deneenin mukaan länsimaissa valtaideologiana oleva liberalismi perustaa politiikan ihmisen rajoittamattomalle itsenäiselle valinnalle. Ihmisen tahto on siis kaikista korkein mittari, joka määrittelee, miten asiat ovat.

Taustaoletuksena liberalismin ihmiskäsityksessä on, että ihminen on erillinen, autonominen ja ei-suhteessa oleva olento. Hän ei siis ole lähtökohtaisesti sidoksissa mihinkään tai keneenkään. Tämä on eräänlainen antiteesi kristinuskon luomiskäsitykselle, jossa ihminen luodaan suhteeseen Jumalan ja lähimmäisen kanssa ja jossa tärkein käsky on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään.

Deneenin mukaan liberalismin pyrkimys on alistaa kaikki asiat ihmisen valinnalle. Mikään ei säästy uudelleenmäärittelyltä, jos se on vain ihmisen tahdottavissa. Ihminen itse valitsee sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, paikkansa maailmassa, kansansa, perheensä ja uskontonsa. Mitään annettua ei ole. Ainoastaan se ratkaisee, ovatko nuo asiat valittuja ja ovatko ne rationaalisesti valittuja palvelemaan valitsijan omaa etua. Oma valinta ja oma etu siis ratkaisevat ja niiden rinnalla kalpenevat pohdinnat noiden valintojen vaikutuksista muihin ihmisiin ja yhteisöön sekä kysymykset velvollisuuksista luotua järjestystä kohtaan tai Jumalaa kohtaan. Siksi esimerkiksi avioliitosta on tullut sopimus, joka voidaan milloin tahansa määritellä uudelleen. Samaan tapaan lähes kaikkia perinteitä ja traditioita pidetään, jos ei nyt automaattisesti hylättävinä asioina, niin ainakin ihmisen valinnalle alistettuina asioina.

Tässä ilmapiirissä kaikenlaiset kategoriat nähdään alistavina ja ihmisen rajatonta valintaa ja itsensä uudelleen määrittelyä rajoittavina tekijöinä. Esimerkiksi mieheys ja naiseus eivät saisi enää määritellä ihmistä, koska tällaiset määritelmät nähdään väkivaltaisina ja ihmisen olemista rajoittavina. Gender-ideologiassa eli sukupuolineutraalissa ideologiassa on kyse juuri tästä. Siinä halutaan irrottautua annetusta todellisuudesta, jota tässä tapauksessa ihmisen biologinen sukupuoli edustaa. Ihmisen tahto korotetaan tämän yläpuolelle ja sukupuoli alistetaan sille. Näin ihmisen tahdosta ja omasta valinnasta tehdään ylin arvo, jonka kautta määritellään koko todellisuutta.

Samalla unohdetaan se, että syvimmiltään esimerkiksi sukupuolien todellisuus pohjautuu Jumalan luomistyöhön. On paljon asioita, jotka saamme annettuna ja joihin emme voi vaikuttaa. Meidän olisi kapinallisuuden sijaan pyrittävä oppimaan elämään näiden asioiden kanssa ja jopa kiittämään niistä luojaamme. Olisi pyrittävä tulemaan sellaiseksi, jollaiseksi meidät on luomisessa tarkoitettu, eikä sodittava ihmisluontoa vastaan. Ihmisen rajattoman valinnan palvomisessa on kyseessä perusteellinen Jumalan hylkääminen luojana ja ihmisen asettaminen hänen tilalleen.

Sota ihmisluontoa vastaan ei rajoitu pelkästään seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden alueelle, vaan se saa yhä uusia ilmenemismuotoja. Jos ihminen voi vapaasti määritellä itsensä seksuaalisuuden alueella, niin miksi ei kaikkialla muuallakin? Koko ihmisluonto on tällöin lopulta hylättävä. Paljon vaikutusvaltaa viime aikoina onkin saanut transhumanismi, joka on ideologia tai liike, jonka mukaan ihminen voi kehittää ja parantaa itseään tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta ja ohittaa nykyihmisen rajoitukset.

Hyvä esimerkki tästä on ehkä viime vuosien luetuin intellektuelli Yuval Noah Harari, joka ensiksi omaksuu ihmisen vapaan valinnan seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden alueella, mutta jatkaa siitä pidemmälle transhumanismiin. Harari hahmottelee kirjassaan Homo Deus ihmiskunnan tulevaisuutta, jossa pyritään löytämään teknologisen kehityksen avulla kuolemattomuus, onni ja jumalallisuus. Hararin mukaan ihmiskunnan suuri projekti ”tulee 2000-luvulla olemaan, että se hankkii itselleen jumalalliset luomis- ja tuhovoimat ja päivittää Homo Sapiensin Homo Deukseksi.” Hararin ihmiskuvassa ihminen on kuitenkin lopulta vain kokoelma algoritmeja, jonka arvo määräytyy esimerkiksi hänen datankäsittelyyn antamansa panoksen perusteella.

Toinen kuvaava esimerkki on Donna Harawayn vuonna 1985 kirjoittama radikaalifeministinen kyborgimanifesti, jossa hän hahmottelee utopistista maailmaa ilman sukupuolia. Siinä maailmassa miehen ja naisen, ihmisen ja eläimen sekä ihmisen ja koneen välinen ero on kadonnut kokonaan tai vähintäänkin hämärtynyt. Tämäkin on antiteesi Raamatun luomiskertomukselle, jossa Jumala erottaa valon pimeydestä, maan merestä, miehen naisesta ja niin edelleen.

Tällaiset utopiat ovat valitettavasti kulttuurissamme valtavirtaa. Ihmisluonnon käsitteestä pyritään radikaalisti irtautumaan. Sotaa ihmisluontoa vastaan ei voida kuitenkaan voittaa, vaan se aiheuttaa ainoastaan valtavasti kärsimystä ja pahoinvointia. Jumala on luonut ihmisen ja vain hänen ilmoituksessaan ja yhteydessään pitäytymällä ihminen voi saavuttaa todellisen päämääränsä ja täyteytensä.

• Santeri Marjokorpi